25. tammikuuta 2013

Reeneistä ja kuulumisia

Hola!

En oo taas hetkeen ehtinyt päivittämään, koska taas kaikki on muuttunut ihan päälaelleen. Tällä kertaa pelkästään hyvään suuntaan. Koska ei ole mahdollista että ihan kaikki menis ihan täysin putkeen, niin ei onneks tälläkään kertaa, mutta pääpiirteittäin kaikki on paremmin kun aiemmin. 

Kerron kaikista isoimmista muutoksista vähän myöhemmin.

Reeni kulki alkukuun hyvin, olin paremmassa tikissä kun ikinä,  mutta nyt tää viikko ja viime lauantai... Ei kulje reeni yhtään. Kyse ei voi olla ainakaan siitä, että en söis tarpeeks, koska syön monta kertaa päivässä (aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala) eikä mun ateriat ole tyyliä yksi herne. Joten tankkaus on kunnossa.

Nukkunut oon vähän huonosti niinkun aina, ja silti aikaisemmin reenit on kulkenut, joten en usko että kyse olisi siitä. Tai sitten kroppa on väsähtänyt pidemmän ajan unettomuuden jäljestä.

Ylikunnossa en voi millään olla, en oo vaan yksinkertasesti reenannut niin raskaasti että se olis mahdollista.

Nyt oon pitänyt tiistaista asti taukoa, ja olis tarkotus jatkaa maanantaina sitten taas vanhaan tapaan. Huomenna mun meen aamusta mun frendille hierottavaks (joka opiskelee siis hierojaksi) ja toivon että sais nää lihasjumit + meikän penikkatauti (voi kyllä, ihana!) edes vähän kyytiä. 

Kieltämättä alkaa oleen toi motivaatiokin taas vähän hukassa kun ei vaan kulje, mutta uskon et kun hetken piiskaa itteensä niin jos kroppa kestää niin kestää pääkin!







1. tammikuuta 2013

Reenistä ja tuloksista

Vuosi vaihtu ja nyt olis uudet kujeet, ainakin reenien suhteen. Tässä kuva vuoden kehityksestä :


Elikkä oon reenannut säännöllisen epäsäännöllisesti vuoden 2010 syksystä.

Säännöllisemmin aloin reenaamaan 2011 loppupuolella, pari kk ennen kun toi 2011 vuoden kuva on otettu. Vuodenvaihteen jälkeen oon reenannut säännöllisemmin, mutta välillä oon pitänyt myös taukoja elämäntilanteen ja rahajuttujen vuoksi.

Nyt syksyllä oon alkanut reenaan enemmän. Teen edelleen fiiliksen mukaan, välillä ryhmäliikuntaa ja välillä taas salia. Mutta kun noita kuvia vertaa niin oon itse hyvin tyytyväinen tuloksiin.

Nyt vuonna 2013 olis tarkotus pistää pakka kunnolla sekaisin. Huomenna aloitan uudella ohjelmalla, jonka suunnittelen itse tänään loppuun. Ruokavalion pistän myös uusiksi, mutta siihen en oo kerennyt vielä paneutumaan kunnolla.

Luin, että vihreä tee toimii hyvänä reeniboostina, joten se on seuraava mitä kokeilen.

Vuoden 2013 reenaamisen aloitin tänää kotona näissä merkeissä :


50min tehokas pilates, täydet voimapyörällä x4 ja punnerruksia. Sain hyvän tuntuman, ellei lasketa että ton voimapyörän kans on vähän probleemaa, luultavasti selkä notkistuu liikaa, koska mun alaselkä on nyt ihan säpäleinä. Elikkä harjoittelu jatkuu ton osalta, ennenkun oikea tekniikka löytyy.

Ehkä saan jossain välissä kuvia myös tuloksista ylävartalossa, ja varsinkin selässä, mutta tarvii odottaa et joku tulee kuvaan :D 

Laitan paremmin tietoo ohjelmasta sun muusta kun saan tän nyt kunnolla käyntiin.

Hyvää uutta vuotta 2013!

30. joulukuuta 2012

Joulunaikaa part 1


Perjantaina palasin kirpputorikierrokselta ja pankista kotiin, ja lähdin faijalle leipoon pipareita mun siskon ja velipuolen kanssa. Sauli ja Mari noi hommat suurimmaks osaks hoiti, mä vaan sluibasin ja olin fiilikses mukana.


Sauli ei oikeestaan arvostanut kauheesti kun kiusasin sitä :<



Ei tehty ihan perinteisiä pipareita. Tää on yllätys yllätys Saulin natsimerkki.


Olympiapallot menit rikki :<


Piti niitä nyt vähän koristellakkin. Mun peace merkit ei näy.

Loppu ilta meni siinä, kun meikä joi punkkua ja pelattiin Saulin kanssa Little big planettia, jonka ostin meille kaikille "lapsille" faijalle joululahjaks.


Se oli ihan huikea peli! Tykkäsin tosi paljon. Oottelen innolla sitä et päästään Saulin kanssa hakkaan tota uudestaan. Seuraavana päivä eli lauantaina ehdittiin pelaan vähän lisää, kunnes mun vanha ystävä tuli hakeen meikän ja vei mut Dineriin safkaan. Otin jonku vegeannoksen ja se oli ihan 
ä l y t t ö m ä n ihanaa. Sitten tulin joskus illalla kotiin sluibaileen.


Sunnuntaina alettiin pistään joulukrääsää paikalleen, ja siivottiin vaimon kans meikän huone. Kun oltiin koko pv touhuttu, niin illalla päätettiin rentoutua.



 Yritys oli ottaa söpö joulukuva musta ja Lurpsusta, mut ei se mennyt ihan niinkun elokuvis. Ton tonttuhatun olis pitänyt olla Lurpan pääs, mutta se ei sopinut neidille yhtään. Lakki on silti Lurpan ja punkku on mun.


Päivän mahtava asu/asukuva samalla : 

Perustoppi ginasta.
Farkut Seppälästä superalesta!
Huivi kirpparilta 1e
Ja lemppari kaulakoru Hollannista.



Juustoja, suolakeksejä, suklaa fondueta, erilaisia hedelmiä ja konvehteja. Tottakai punkkua.



+ Joku leffa (jota en katsonut kun söin, jonka jälkeen olin ähky ja menin nukkumaan), ja seurana siskoMari ja Eerovaimo.

Seuraava postaus tulee varmaan jouluaatosta, ja sen jälkeen joulujutut on ohi taas seuraavaks vuodeks.

29. joulukuuta 2012

Normipäivä

 Tän aamun piti alkaa aamupuntilla. Heräsin jo klo 7 puurtamaan, viemään Lurpan ulos ja siivoilemaan. Sitten alko kunnon jalkahelvetti. Etureidet, takareidet ja sisäreidet ihan kamalas kunnossa! Venyttelin eilen tosi pitkään 
(En pidä venyttelystä yhtään, mutta kun olin mun +70v mummolla käymäs ennen joulua, ja se veny paremmin kun mä niin aattelin et pitäis varmaan..) mut ei paljon auttanut. Eilen vietin laiskasti välipäivää, mietin kyl et vois käydä tekees yläkropan, mutta broidilla käyminen Lurpan kanssa vei voiton, jonka jälkeen lahnasin vaimon 
(elikkä koska en ole kertonut niin mun toinen paras ystävä Eero eli vaimo, ei tarvii kysyy miksi)
kans himas tehden ruokaa ja katsoen Pasilaa.


Kyl toi mun jumpsuitti mua paremmin pukee kun Eeroo, sille se oli vähän piäni :D

Reenin sijaan mutsi ja sisko tuli poikkeen, ja päätettiin lähtee kiertään parit alennusmyynnit. Safkaan käytiin Raxissa (Mun estelyistä huolimatta, en tykkää raxin ruoasta maullisesti ja ei sekään paljon paranna että ravintoarvot on ihan nollissa. Ja siitä huolimatta maistuu ihan pahvilta, hyihyi)

Mun ostokset :


Kauan himoittu voimapyörä ja rannesiteet. Ei ollut kyl ees alennukses, mutta tulipahan ostettua. Noiden lisäksi ostin pari pakettia halpoja sukkia, en ottanut kuvaa : <
Vaimo haki meidät sit poes keskustasta. 

Eero ja mutsi ja Mari lähti, ja mua odotti tämmönen punkero kotona

Moi.
 
Kai mun pitää jossain välis tehdä joku joulupostaus, mutta nyt aattelin vaan sluibaa tän loppupäivän ihan iisisti. Kattoo koska jaksaa kirjotella. Joni tulee kai laittaan tänään mun Simssin ja Guitar pro 5 kuntoon, koska en ole tarpeeksi tr00 nörtti osatakseni. Heh.


28. joulukuuta 2012

Aloitus

Uusi blogi, uudet kujeet.  En jaksanut pelleillä sen vanhan blogin kanssa, ja muutenkin aihepiiri vaihtunut niin radikaalisti, että eiköhän tää vaadi uuden blogin!

Yritän skarpata tän kanssa, mutta aloitetaan nyt vaikka siitä mihin viime blogi jäi.

Pieni palautus kuitenkin.


Minä, 19-vuotias nuori naisenalku. Perheeseen kuuluu 1,5-vuotias labradorinnoutaja Lurppa.




Asutaan neidin kanssa semi-isossa kaksiossa Tampereella. Muutin ekan kerran pois kotoa kun olin 15, enkä ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä jotka asuu kotona yli 20-vuotiaiksi asti. Mutta kukin tavallaan.

Vapaa-aika menee puntilla ja frendien kanssa. Oon nyt sairaslomalla tammikuun loppuun asti, joten oikeestaan mun elämään ei kuulu tällä hetkellä mitään muuta kun puntti ja ystävät. Ja toki Lurpan kanssa sluibailu himassa.

Kitaraa näppäilen huonosti, leffat ja tv-sarjat on suuressa kulutuksessa, musiikki on tärkeetä, reenaaminen on tärkeintä. Tällähetkellä yritän laittaa tota ruokavalioo uusiks, vaikka oon jo aikaisemmin ollut tarkkana siitä mitä syön. Paheinani on suuri suu, punaviini ja tupakka. Oon myös laiska ja innostun nopeesti, mutta innostus lopahtaa yhtä nopeesti.


Normipäivän protskut. Namnam (oikeesti yök, toi mansikkahera on ihan kamalan makusta, niinku tosin ne kaikki, yhden frendin mielestä se näyttää ihan spermalta, enkä voi kyl väittää vastaan.) Suklaavanukas protsku on tähän mennes lemppari! Ja banaani proteiinipatukat.









Rakastan Hollantia kaikin puolin ja toivon voivani joskus muuttaa sinne. Tosin toivon myös voivani muuttaa moneen muuhunkin paikkaan. Jää nähtäväksi!

Rakastan myös mun ystäviä Hollannissa! 

Toki Suomessakin, mutta en jaksa alkaa ettiin kuvia Suomi ihmisistä, niitä on liikaa :D

Paitsi


Minun lempimies ja lempiäitiparasystävä ♥


Kuvan lähde : http://oeoe.fi/klubi/v2/rel/img.php?id=17594



Tällä hetkellä kovimmassa kulutuksessa menee varmana Julma henri :D Yleisesti mun musiikkimaku on tosi laaja, mutta Hege on iskenyt jo monta vuotta ja lujaa!

Lisää myöhemmin :D

♥:llä Sini